sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Tammikuun kuukausiraportti

 Vuoden alussa asettamieni tavoitteiden ja talouteni seuraamiseksi aion julkaista jatkossa joka kuukausi raportin, jossa käsitellään nettovarallisuuden kehitystä, tulojen ja menojen jakaumaa sekä tavoitteiden etenemistä. Näiden työkalujen avulla pystyn seuraamaan elämäni taloudellista nykytilannetta sekä suunnittelemaan tulevaa. Kun tiedostan tarkkaan oman talouteni tilan, on helppo tehdä päätöksiä isommistakin hankinnoista. 


Nettovarallisuuden kehitys









Olen seurannut kuukausitasolla nettovarallisuuden kehitystä jo viime vuoden heinäkuusta lähtien. Halusin kuitenkin aloittaa kuukausiraportoinnin vasta vuoden alusta, jotta pystyn asettamaan tuleville vuosille vertailupohjan 12kk datan perusteella, alkaen loogisesti tammikuusta. Yllä olevasta kuvasta voi havaita, että lähtötaso oli korkeampi elo-, syys- ja lokakuuhun verrattuna. Tämän selittää uuteen omistusasuntoon muutto syyskuun lopussa. Noille kuukausille kohdistui muutostöiden laskutus, useita kalustehankintoja sekä varainsiirtoveron maksu. 


Syyskuun lopulta vuoden loppuun nettovarallisuus kasvoi 6276€ eli yli 1250€/kk. Saattanette siis ihmetellä, miksi tulevan vuoden kasvutavoite on asetettu tästä selvästi alaspäin. Uskaltaisin väittää, että nuo kuukaudet olivat oman kasvutahtini ylälaidassa. Suurten menojen jälkeen loppuvuodelle ei kohdistunut enää isoja hankintoja. Lisäksi pörssissä nähtiin suurta nousukiitoa - pelkästään marraskuussa sijoitussalkku kasvoi yli 800€, minkä en usko olevan jokavuotista. Tämän kun yhdistää muutamaan suureempaan hankintaan, jotka tiedän toteutuvaksi tänä vuonna, on realistista asettaa tavoite hieman alemmas.   



Kuluvan vuoden nettovarallisuuden kehitys












Asettamani nettovarallisuuden kasvutavoite tälle vuodelle on siis 10414€, pohjautuen aiemmassa postauksessa käsittelemääni:
miljoonan nettovarallisuus kasaan eri iässä ja nimenomaan 40 ikävuoden käyrään. Vuosi lähti siis hyvin käyntiin. Nettovarallisuus kasvoi 1073€ ylittäen kuukausitason kasvutavoitteen parilla sadalla eurolla, sen ollessa 868€. Yllä olevassa kaaviossa esitetty vielä kasvutavoite pilkottuna kuukausitasolle. 


Nettovarallisuus muuttui seuraavasti: 

  • Säästöön +644€

  • Asunnon nettoarvo +334€

  • Pörssi +155€

  • Auton nettoarvo -60€


Tässä kuussa en laittanut pörssiin yhtään lisää rahaa. Kasvu muodostuikin aikaisemmin sijoitettujen pääomien tuotoista. Koen, että pörssissä ollaan tällä hetkellä äärimmäisen korkeilla tasoilla. Monet ammattilaiset ovat puhuneet kuplan muodostumisesta ja verranneet nykyistä markkinatilannetta 2000-luvun vaihteen IT-kuplaan, josta seurasi noin kahden vuoden mittainen laskumarkkina. 


Sijoitin siis aikaisemmin pörssiin 500€ kuussa, mutta nyt jatkossa sijoitan 600€ kahden kuukauden välein. Nordnetilla tuli viime vuoden kesäkuussa 2,5€ suuruinen kustannus ETF:ien kuukausiostoon. Tästä syystä en sijoita 300€ joka kuukausi. Kulu ei ole suuri, mutta sijoittamalla joka toinen kuukausi saan riittävän ajallisen hajautuksen aikaan. 


Tiedostan, että osakekuplan puhkeamiseen saattaa mennä jopa useampi vuosi. Tästä syystä pienennän sijoitettavaa määrää, mutten lopeta sitä kokonaan. Näin ollen saan nauttia nousevista kursseista samalla kerryttäen “sotakassaa” mahdollisen romahduksen varalle. 



Tammikuun kulujakauma




Tammikuun nettotulot olivat keskivertotasolla: 2529€. Tulot muodostuivat täysin palkasta. Menot puolestaan olivat normaalia suuremmat. Vuoden ensimmäiselle kuukaudelle osui paljon kvartaalittaisia (neljännesvuosittaisia) maksuja. Muun muassa vakuutusmaksut ja sähkön siirtomaksu. Lisäksi ruokaan meni iso osa rahaa - johtuen kahdesta erityisruokavalion omaavasta aikuisesta. Loput menot koostuivat asumisen kiinteistä kustannuksista (vastike + lainan korko, lainan lyhennyksen lasken säästöksi), auton bensakuluista sekä lomakustannuksista (helmikuussa tuleva Vuokatin reissu).  


Säästöasteeksi tammikuun osalta muodostui 38,7%. Luku on hyvä, yli kolmannes nettotuloista jäi säästöön. Silti luvun nähdessäni en hyppinyt riemusta. Vaikka en asettanutkaan tähän tarkempaa numeraalista tavoitetta, olen selvästi tehnyt sen pääni sisällä. Näin ollen koenkin, että pelkästään tulojen ja menojen seuranta ei ole tavoitetasolla riittävä mittari. Sen sijaan päivitän tämän tavoitteen seuraavasti: Pyrin saavuttamaan vuositasolla kuutena kuukautena vähintään 50% säästöasteen. 



Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 1073€/10414€: Suurista menoista huolimatta kuukausitavoite täyttyi ja tähän saa olla tyytyväinen. 


Ensimmäisen sijoitusasunnon hankinta 0/1: Sijoitusasunnon osto ei kohdistunut vielä vuoden ensimmäiselle kuukaudelle. Itse asiassa tällä hetkellä realistiset näkymät ovat, että tämä olisi ajankohtaista aikaisintaan syksyllä. Suurimpana jarruna tähän on riittävän käteiskassan kerryttäminen. Kuten mainitsin edellisessä postauksessani, aion hankkia asunnon ystäväni kanssa yrityksen välityksellä. Näin ollen omaa pääomaa tulisi olla 30% asunnon hankintahinnasta, jotta sijoituksesta saadaan järkevä. 


Laakereille ei olla kuitenkaan jääty lepäämään tämän tavoitteen suhteen. Asuntomarkkinan skannaus on koko ajan käynnissä. Pyrimme löytämään itsellemme kannattavan hintatason jo nyt, jotta käteisvaraston täyttyessä tiedämme tarkalleen minkälainen asunto on meille järkevä hankinta. Tämän lisäksi olemme tehneet valmistelevia toimenpiteitä tulevia lainaneuvotteluita varten. 


Blogikirjoitukset 3/26: Postausten osalta ollaan täysin suunnitellussa vauhdissa. Tekstit ovat syntyneet hyvin omalla painollaan. Tammikuun aikana kirjoitin vuoden 2021 tavoitteista, vertailin asuntolainan lyhentämisen kannattavuutta suhteessa sijoittamiseen ja kuvasin pienen pintaraapaisun asuntosijoittamisesta. 


Kuukauden säästöaste 50% tai yli, 0/6: Kuten jo yllä mainitsin, tämä tavoite päivittyi pelkästä tulojen ja menojen seurannasta tarkempaan prosentuaaliseen säästötavoitteeseen. Tavoitteiden tarkoituksena on mielestäni haastaa ihmistä ylittämään itsensä tai ainakin toimimaan kykynsä ylätason lähettyvillä. Päivityksen myötä näen, että tämäkin tavoite on asetettu lähemmäs kuvausta. 


Elämästä nauttiminen: Juhlistimme avopuolisoni kanssa vuosipäivää Hyvinkään Hotelli Sveitsissä. Vaikka viikonloppuun osui tämän vuoden toistaiseksi ainoat plussakelit, teki pieni maisemanvaihdos hyvää omalle psyykkeelle. Lisäksi koronajärjestelyt toimivat hyvin, eikä siitä tarvinnut ottaa ylimääräistä stressiä. Lisäksi tammikuun aikana tuli liikuttua paljon luonnossa raikkaassa pakkasilmassa. Uskallankin väittää, että tämä tavoite toteutui tammikuun osalta. 


Mitä mieltä tästä postauksesta? Kuukausiraportin ollessa ensimmäinen lajiaan kehitysehdotuksia ja palautetta otetaan vastaan. Laita kommenttia alle!





*Kumppanuusmarkkinointilinkki. Avaamalla asiakkuuden tämän linkin avulla saan itselleni komission uudesta jäsenyydestä. Muutoin se ei eroa millään tavalla asiakkuuden luonnista suoraan Nordnetin sivuilta. 

"Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta"



1 kommentti:

  1. Tarvitsetko minkäänlaista taloudellista apua? Henkilökohtaiset lainat; Yrityslainat; Asuntolainat; Yrityslainat? Maatalouden rahoitus ja projektirahoitus? Annamme lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä: challotloan@gmail.com

    VastaaPoista