lauantai 14. tammikuuta 2023

12/2022 kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys




Joulukuussa nettovarallisuuden kasvu oli erittäin maltillista, mutta kuitenkin positiivista. Maltilliseen kasvuun vaikutti eniten pörssi, joka tuli vuoden viimeisenä kuukautena vielä kunnon röminällä alas. Tämä kuvaakin hyvin pörssin kehitystä vuoden 2022 osalta. 


Varallisuus karttui kuukauden aikana 138€. Kasvua vuoden takaiseen joulukuuhun verrattuna ja samalla koko vuoden osalta syntyi 54%.Edelleen ollaan siis erittäin hyvällä polulla varallisuuden kehityksen suhteen. Matka on kuitenkin vielä todella pitkä ja sen huomaa parhaiten alla esitetystä taulukosta. 






Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys





Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit +534€

  • Sijoitusasuntojen nettoarvo +197€ (oma osuus) 

  • Asunnon nettoarvo +277€

  • ETF:ät ja rahastot -918€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Velkojen lyhentäminen +97€


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Joulukuun kulujakauma





Joulukuun tulot: 3640€, sisältäen palkan ja oman osuuteni sijoitusasuntojen vuokratulosta. 

Menot: 2667€ sisältäen oman talouden kulut sekä sijoitusasuntojen kulut. Menoista on kuitenkin vähennetty lainojen lyhennykset. Menopuolella näkyi tässä kuussa joulu ja sen tuomat lahjahankinnat. Lisäksi koiramme sairasteli, jonka johdosta eläinlääkärille sai maksaa reilun summan rahaa 10min käynnistä.



Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 25447€/22807€: Tavoite saavutettu.Taloudellinen varallisuus jatkaa vahvalla kasvu-urallaan.  


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tämä oli ainoa kolmesta asetetusta tavoitteesta, joka ei täyttynyt vuoden aikana. Se jättikin hyvin hampaankoloon tulevaa vuotta ajatellen. Ostohousut on tarkoitus laittaa jalkaan ensi vuoden alkupuolella, kunhan sopiva asunto vaan osuu kohdalle.  


Kirjoja luettu 7/5: Maltillisesti asetettu tavoite täyttyi melko helposti. Täytyy miettiä täytyykö vastaavaa tavoitetta kiristää ensi vuotta ajatellen. Toisaalta en halua asettaa tällä liikaa paineita itselleni sillä riskillä, että lukemisesta tulisi väkinäistä. Pidän sitä kuitenkin sen verran tärkeänä itsensä kehittämisen osana. 


Blogin kirjoittamisesta kun on valitettavasti tullut itselleni pakkopullaa kuluneen vuoden aikana. Tämä näkyy selvästi tekstien laadussa ja luonnollisesti lukukerrat ovat myöskin tästä syystä vähentyneet. Näin ollen olenkin päättänyt jättää blogin päivitykset tauolle. Jatkan edelleen oman talouteni lukujen seuraamista ja pyrin päivittämään niitä somen puolella. Jatkossa tämä tapahtuu kuitenkin erinäisten kuvien ja graafien muodossa. 


Toivotan kaikille oikein menestyksekästä vuotta 2023! 


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

11/2022 kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys




Marraskuussa nettovarallisuuden kasvu oli vahvalla hyvällä tasolla kaikkien omaisuusluokkien ollessa plussan puolella. Varallisuus karttui kuukauden aikana 1497€. Kasvua vuoden takaiseen marraskuuhun verrattuna on syntynyt 57%.



Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys





Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit +645€

  • Sijoitusasuntojen nettoarvo +197€ (oma osuus) 

  • Asunnon nettoarvo +273€

  • ETF:ät ja rahastot +335€

  • Uudet sijoitukset ETF:iin +0€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Velkojen lyhentäminen +97€


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Marraskuun kulujakauma





Marraskuun tulot 3652€ sisältäen palkan ja oman osuuteni sijoitusasuntojen vuokratulosta. 

Menot 2557€ sisältäen oman talouden kulut sekä sijoitusasuntojen kulut. Menoista on kuitenkin vähennetty lainojen lyhennykset. 



Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 25339€/22807€: Tavoite saavutettu. Mietinnässä kasvutavoitteet ensi vuodelle. 


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tässä kuussa pidimme lainaneuvottelut pitkästä aikaa pankin kanssa. Positiiviseksi yllätykseksi pankista annettiin lainalupaus seuraavaa sijoitusasuntoa varten ilman vaadetta omarahoitusosuudelle. Omistettujen sijoitusasuntojen arvot ovat nousseet remonttien yhteydessä sen verran mukavasti, että sieltä vapautuneiden vakuuksien avulla on mahdollista hankkia seuraava asunto. 

Nyt pitäisi vain saada säästettyä rahat remonttia varten, jotta lumipalloefekti ei pysähdy. 


Kirjoja luettu 7/5: 21 oppituntia maailman tilasta niminen kirja tuli luettua loppuun. Kirja oli ajoittain ahdistava, mutta myös paljon ajatuksia herättävä. Voin suositella. 


Loppuvuotta kohti pörssin myllerrystä mielenkiinnolla seuraten ja oman varallisuuden tasaisesta kasvusta nauttien! 


tiistai 8. marraskuuta 2022

10/2022 kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys










Lokakuussa nettovarallisuuden kasvu oli vahvalla hyvällä tasolla kaikkien omaisuusluokkien ollessa plussan puolella. Varallisuus karttui kuukauden aikana 2124€ ja tämän myötä vuoden nettovarallisuustavoite saavutettiin kaksi kuukautta etuajassa!. 


Kasvua vuoden takaiseen lokakuuhun verrattuna on syntynyt 58,5% eli olen edelleen onnistunut pitämään lukemat hyvällä tasolla. Jos meno jatkuisi samankaltaisena vuodesta toiseen olisi miljoona kasassa ennen kuin mittariin tulisi 40-vuotta. Toki jälleen on hyvä mainita, että varallisuuden kasvattaminen on helpompaa pienillä lukemilla, mutta aina on mukava spekuloida. 



Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys












Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit +393€

  • Sijoitusasuntojen nettoarvo +197€ (oma osuus) 

  • Asunnon nettoarvo +276€

  • ETF:t ja rahastot +610€

  • Uudet sijoitukset ETF:iin +600€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Velkojen lyhentäminen +97€


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Lokakuun kulujakauma












Tulot olivat vielä lokakuussakin hieman normaalia tasoa korkeammat (+3937€). Tämä johtuu matkalaskusta, johon oli huomioitu parin kuukauden junamatkat ja kilometrikorvaukset. Huomionarvoista on myös, että tuloissani on mukana sijoitusasuntojen vuokratulot. Vastaavasti meno puolella pyrin aina esittämään kaikki sijoitusasuntoihin kohdistuvat kulut. Mainitsin asiasta jo viime kuun raportissa, mutta tämän tarkoituksena on demonstroida tulevaisuudessa kuinka pienessä osuudessa omat palkkatulot ja talouden kulut ovat sijoitusvarallisuuden rinnalla. 


Menot nousivat hieman edelliseen kuukauteen verrattuna (-2379€). Mainitsemisen arvoisina nostoina ovat asumiskustannukset (-552€), jotka ovat seurantahistorian ylälaidassa ja aiheutuvat sähkön kohonneesta hinnasta. Onneksi asumme kuitenkin maalämmöllä lämpenevässä taloyhtiössä, jonka ansiosta vuosittainen kulutus on alhaista. Lisäksi muut -sarake oli jälleen koholla (-489€). Tämän selittää “janojuomat”, jotka tuli jo hankittua tulevia häitä varten. Muilta osin kulutus oli linjassa aiempien kuukausien kanssa. 



Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 23841€/22807€: Vuoden nettovarallisuustavoite on saavutettu ja vielä reilusti, yli tuhannen euron marginaalilla. En aio asettaa enää bonustavoitetta tälle vuodelle, sillä sitä on sen verran vähän jäljellä. Nyt on hyvä hengähtää hetkeksi ja alkaa mietiskelemään ensi vuoden tavoitteita. 


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tilanne on edelleen muuttumaton tavoitteen suhteen eikä muutosta ole ainakaan toistaiseksi tiedossa. 


Flippausvaihtoehtoa tuli palloteltua nyt myös sijoituskumppanin kanssa ja häneltä tuli vihreää valoa ajatukselle. Nyt puuttuu vain rahat, jolla tämän toteuttaisi. Toisaalta näen tämän rahan puutteen ihan hyvänä asiana nykyiseen markkinatilanteeseen. Asuntokauppa on selvästi hidastunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta vielä tämä ei näy asuntojen hinnoissa. Jos korkojen nousulle ei ala pian näkymään loppua niin uskon, että asuntojen hintoihin alkaa hiljalleen syntymään laskupainetta. Näin ollen puolen vuodesta voisi olla hyvät ostajan markkinat. Jäädään odottamaan tulevaa kehitystä mielenkiinnolla. 


Kirjoja luettu 6/5: Ei muutosta luettujen kirjojen määrässä. Nyt luennassa on kuitenkin 21 oppituntia maailman tilasta niminen kirja. Kirja maalaa useita tulevaisuuden uhkakuvia nyky-yhteiskunnalle ja etenkin ihmisten tarpeellisuudelle tulevaisuudessa, jota tulevat hallitsemaan tekoäly ja koneet. 


Loppuvuotta kohti pörssin myllerrystä mielenkiinnolla seuraten ja oman varallisuuden tasaisesta kasvusta nauttien! 


lauantai 8. lokakuuta 2022

09/2022 Kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys




Syyskuussa nettovarallisuuden kasvussa nähtiin suuria heilahteluita eri omaisuusluokkien välillä. Käteisen osuus kasvoi reilusti kun pörssi vastaavasti sukelsi lähes yhtä paljon. Tällä hetkellä moni kuitenkin uskoo, että pohja olisi ainakin väliaikaisesti nähty ja suunta olisi tästä ylöspäin - jää nähtäväksi. Oma strategia pysyy edelleen muuttumattomana. 


Nettovarallisuus kasvoi kuukauden aikana 957€. Kasvua vuoden takaiseen syyskuuhun verrattuna on syntynyt 55,5%. 


Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys





Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit +1574€

  • Sijoitusasuntojen nettoarvo +198€ (oma osuus) 

  • Asunnon nettoarvo +273€

  • ETF:ät ja rahastot -1135€

  • Uudet sijoitukset ETF:iin +0€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Velkojen lyhentäminen +97€


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Syyskuun kulujakauma





Tulot olivat myös syyskuussa korkealla tasolla (+4400€). Tämä johtuu veronpalautuksista, joita sain jopa 859€. Summa on tietysti mukava, mutta paras tilannehan olisi, jos veronpalautuksen tulos olisi niukasti positiivinen. Nythän olen käytännössä lainannut valtiolle rahaa, jonka saan vasta takapainotteisesti takaisin. Suuret inflaatioluvut huomioiden rahan määrä on myöskin pienempi mitä se olisi ollut viime vuonna käytettynä. Tästä on kuitenkin otettu nyt opiksi ja sijoitusasunnon tuloja ja kuluja on tullut merkattua jo kuluvan vuoden veroilmoitukseen. 


Menot jatkoivat edelleen alentumistaan (-2231€). Tätä vähemmän kulutin viimeksi tasan vuosi sitten edellisen vuoden syyskuussa. Silloin menot olivat itse asiassa reilut tuhat euroa alhaisemmat. Tämä kuvastaa hyvin miten iso vaikutus sijoitusasunnoilla on ollut myös kulupuolella, kun viime vuoden lokakuusta lähtien niihin on alkanut virtaamaan rahaa. Haluan kuitenkin esittää niihin kohdistuvat kustannukset osana omaa talouttani. Tarkoituksenani on tällä pystyä demonstroimaan, että omalla henkilökohtaisella kulutuksella on vähemmän ja vähemmän väliä ajan kuluessa ja sijoitusvarallisuuden kasvaessa. Tulopuoli on se, jolla on enemmän väliä. 


Viime kuukausi oli kokonaisuutena hyvä. Siitä kertoo parhaiten säästöaste, joka oli pitkästä aikaa mainitsemisen arvoisella tasolla 49 prosentissa. 


Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 21717€/22807€: Kuten luvut kertovat, olen jo erittäin lähellä tavoitteen saavuttamista. Nyt kun kolme kuukautta on vielä vuotta jäljellä ja pörsseistä on otettu jo runsaasti ilmaa pihalle, alan olemaan luottavaisin mielin sen suhteen, että tavoite tulee täyttymään. Tämä siitäkin huolimatta, että ensi vuoden alussa olevia häitä varten tulee kulumaan vielä rahaa. 


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tilanne on edelleen muuttumaton tavoitteen suhteen eikä muutosta ole ainakaan toistaiseksi tiedossa. 


Olen pohtinut flippauksien ottamista osaksi tulevaisuuden sijoitusstrategiaa. Siinä häviää verotuksessa osta ja pidä strategiassa hyödynnettävälle asunnon uudelleenarvioinnille, mutta rahan saa kiertämään nopeammin näin sijoitusuran alkuvaiheilla. Näin ollen ainakin teoriassa vaurastumisen nopeutta pystyisi tällä menetelmällä kasvattamaan. 


Kirjoja luettu 6/5: Ei muutosta luettujen kirjojen määrässä. Tämä tavoite on kirkastanut hyvin itselleni kuinka tavoiteorientoitunut ihminen olen. Kirjojen lukeminen tapahtui kuin itsestään siinä vaiheessa kun tavoite oli vielä täyttymättä. Sen jälkeen puolestaan tilanne on ollut täysin päinvastainen. Itseään joutuu patistamaan kirjan ääreen ja tässä harvoin onnistuu. Toisaalta tavoite on tullut täyteen, joten ehkä tämä ei ole niin vaarallista. 


Loppuvuotta kohti pörssin myllerrystä mielenkiinnolla seuraten ja oman varallisuuden tasaisesta kasvusta nauttien! 


sunnuntai 18. syyskuuta 2022

08/2022 kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys





Elokuun kuukausiraportin julkaisu on viivästynyt pahasti tämän kuun osalta. Puolustuksekseni voin sanoa, että edellisinä viikkoina olleet kaverin ja omat polttarit ovat vieneet ajan viikonlopuilta sekä ylimääräisen energian arjesta. Tässä tämä nyt viimein kuitenkin on. 


Elokuussa nettovarallisuus palasi maltillisen kasvun uralle. Varallisuus kasvoi tasaisesti pörssiä lukuun ottamatta, jossa nähtiin trendiin kuuluvaa laskua. Nyt kirjoitushetkellä syyskuun puolessa välissä voidaan kuitenkin todeta, että lasku on jatkunut voimakkaampana ja nähtäväksi jää tullaanko vielä vuoden uusiin pohjiin. 


Nettovarallisuus kasvoi kuukauden aikana 1124€. Kasvua vuoden takaiseen elokuuhun verrattuna on syntynyt 58%. 



Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys





Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit -+269€

  • Sijoitusasunnon nettoarvo +198€

  • Asunnon nettoarvo +272€

  • ETF:ät ja rahastot -262€

  • Uudet sijoitukset ETF:iin +600€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Velkojen lyhentäminen +97€


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Elokuun kulujakauma





Tulot olivat myös elokuussa hieman normaalia korkeammalla tasolla (+3818€). Tämä johtui matka- ja kulukorvauksista, jotka lunastin elokuun aikana. Menotkin palautuivat maltillisemmalla tasolle (-2432€) töihin palattuani ja sijoitusasunnon remontin valmistuttua.  


Tätä suvantovaihetta ei kuitenkaan tule kauaa kestämään, sillä seuraavaksi menoja alkaa nostamaan häihin liittyvät kustannukset. 


Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 20760€/22807€: Nettovarallisuus kasvoi maltillisesti kuun aikana. Vuoden osalta ollaankin jo erittäinen lähellä tavoitetta. Vielä ei kuitenkaan pidä juhlia liikaa sillä pörssissä käy kova kuhina ja häätkin tulevat syömään merkittävän osan tulevasta ylijäämästäni.


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tämän tavoitteen täyttyminen näyttää epätodennäköiseltä tällä hetkellä. En usko saavani kasaan tarvittavaa rahamäärää sijoitusasunnon ostoa varten. Toisaalta en ole myöskään täysin luovuttanut tavoitteen suhteen. Sen saavuttaminen tulee kuitenkin vaatimaan laatikon ulkopuolista ajattelua ja luovia ratkaisuja. 


Kirjoja luettu 6/5: Sain elokuun aikana luettua loppuun viime kuussa esille nostamani Steve Jobsin elämäkerran. Kirja olisi voinut olla hieman tiiviimmässä paketissa, mutta on ehdottomasti lukemisen arvoinen. 


sunnuntai 14. elokuuta 2022

07/22 kuukausiraportti

 Nettovarallisuuden kehitys



Heinäkuussa nettovarallisuus otti roiman harppauksen ylöspäin. Tätä siivitti erityisesti toisen sijoitusasunnon remontin jälkeisen arvon päivitys. Saimme nostettua asunnon arvoa remonttikustannusten jälkeen 22%. Alla muutama ennen ja jälkeen kuva asunnosta. 




        Olohuone





    Keittiö











Kylpyhuone




Kuukauden aikana myös pörssi otti vahvan harppauksen ylöspäin mikä tuki entisestään vahvaa kasvua nettovarallisuudessa. YTD-lukemat eli pörssisalkkuni kehitys vuoden alkuun verrattuna on enää 7,01% miinuksella, kun se oli vielä kuukautta aiemmin -14,64%. Kuukauden aikana saatiin siis 7,5% pomppu ylöspäin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan joko pohja on nähty vai onko tämä ns. kuolleen kissan pomppu. 


Nettovarallisuus kasvoi kuukauden aikana 6348€. Kasvua vuoden takaiseen heinäkuuhun verrattuna on syntynyt 61%. 



Kuluvan kuukauden nettovarallisuuden kehitys





Nettovarallisuus muuttui kuun aikana seuraavasti: 

  • Pankkitilit -1463€

  • Sijoitusasunnon nettoarvo +6081€

  • Asunnon nettoarvo +275€

  • ETF:ät ja rahastot +1404€

  • Uudet sijoitukset ETF:iin +0€

  • Auton nettoarvo -50€

  • Muut sijoitukset +3€

  • Velkojen lyhentäminen +97


Velkojen lyhentäminen kuvastaa omistosasuntoomme asennetun ilmalämpöpumpun lainaa. Jätin tämän voimaan siitä syystä, että sain siihen 18kk korottoman takaisinmaksuajan. Muussa tapauksessa olisin pyrkinyt maksamaan lainan kerralla pois. 



Heinäkuun kulujakauma





Tulot olivat heinäkuussa hieman normaalia korkeammalla tasolla (3666€). Tämä johtui ensimmäistä kertaa toisen sijoitusasunnon kautta tulleista vuokratuloista, kun pidimme asuntoa Airbnb:n kautta vuokralla ennen pitkäaikaisen vuokralaisen sisäänmuuttoa. Myöskin menot olivat normaalia korkeammat, itse asiassa seurantahistorian korkeimmat, ja vielä selvästi (4887€). Tätä selittää vahvimmin sijoitusasuntoon menneet kustannukset (sähkäri,putkari ja loppuvaiheen tilpehööri.1879€). 


Kulut olivat toisaalta kesäloman seurauksena ennätyskorkeat tai lähellä niitä myös monessa muussa kategoriassa (ruoka, ajoneuvot ja liikenne, ravintolat ja kahvilat sekä loma ja matkat). Näihin kategorioihin kului yhteensä rahaa (1965€).   


Toisen vuoden sisään tehdyn remontin seurauksena pankkitilit ovat erittäin alhaisella tasolla. Alhaisemmalla kuin toivoisin niiden olevan. Nykytilanteessa itselleni asettama turvapuskuri ei enää täyty. Onneksi työpaikkani suhteen tilanne on hyvin stabiili, joten en ole huolissani. Nyt alkaa kuitenkin erittäin kova säästäminen ensi vuoden alussa olevia häitä varten.


Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 19636€/22807€: Nettovarallisuus otti hurjan loikan ylöspäin ja tämän seurauksena vuoden alussa asetetun tavoitteen täyttyminen näyttää erittäin todennäköiseltä. Hyvän kuukauden ansiosta olen kasvattanut tässä vaiheessa vuotta nettovarallisuuttani enemmän kuin koko viime vuoden aikana (vrt.17052€). Tämä kertoo itselleni siitä, että vuoden aikana on tehty oikeita ratkaisuja, mikä on saanut varallisuuden kasvun pysymään kehittyvällä tasolla. 


Sijoitusasuntojen hankinta 1/2: Tämän tavoitteen täyttyminen näyttää epätodennäköiseltä tällä hetkellä. En usko saavani kasaan tarvittavaa rahamäärää sijoitusasunnon ostoa varten. Toisaalta en ole myöskään täysin luovuttanut tavoitteen suhteen. Sen saavuttaminen tulee kuitenkin vaatimaan laatikon ulkopuolista ajattelua ja luovia ratkaisuja. 


Kirjoja luettu 5/5: Luku säilyy edelleen muuttumattomana. Olen kuitenkin lukemassa parasta aikaa Steve Jobsin elämäkertaa. Kirjan lukemisen aikana olen huomannut, että Steve Jobsilla ja Elon Muskilla on paljon samanlaisia ominaisuuksia. Molemmat vaativat alaisiltaan äärimmäisen paljon (puskevat heitä jatkuvasti ylittämään itsensä). Samalla he vaativat myöskin itseltään vähintään yhtä paljon. Lisäksi molemmat suhtautuvat erittäin intohimoisesti siihen mitä tekevät ja he eivät pelkää kertoa brutaalia totuutta ihmisille, jos kokevat heidän olevansa väärässä. 


Nostin tämän esille sillä monesti korostetaan sitä, että menestyneimmät ihmiset ovat iloisia ja mukavia muita ihmisiä kohtaan sillä tällaisten ihmisten kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Tämä on myöskin se asenne, jota itse pyrin noudattamaan. Nämä kaksi edellä mainittua herraa eivät kuitenkaan sovi tähän muottiin. Onko siis oikeasti niin, että jos haluat olla huipuista huipuin ei muiden miellyttäminen ole tärkeyslistalla hirveän korkealla? No jos näin on, niin minun ei tarvitse ikinä olla huipun lähimaillakaan.