Tämänkertaisessa postauksessa käsitellään oman talouden tilinpäätöstä (Financial statement), mitä se pitää sisällään ja miksi sellainen kannattaa olla.
Itselleni termin teki tutuksi muuan yhdysvaltalainen sijoitusguru Robert Kiyosaki, joka painotti tämän tärkeyttä kirjassaan Rich Dad Poor Dad. Kirja oli itselleni ensimmäinen sijoittamiseen liittyvä, joten ehkä tästä syystä pidän sitä itse korkeassa asemassa. En toki ole ainoa, sillä kirjaa on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta yli 90 eri maahan.
Oman talouden tilinpäätös pitää sisällään henkilökohtaiset tulot ja menot kuukausitasolla sekä listauksen omaa taloutta kasvattavista varoista ja heikentävistä veloista. Kiyosaki on tehnyt tästä kokonaisuudesta lautapelin, jota pääsee tänä päivänä teknologian kehityksen ansiosta pelaamaan ilmaiseksi internetin välityksellä (linkki cashflow boardgameen löytyy postauksen lopusta). Olen itse pelannut pelin muutamaan kertaan läpi ja kehotan kokeilemaan sitä. Peli toimii hyvänä kertauksena myös niille, jotka ovat jo pitempään sijoittamisen parissa toimineet.
Tilinpäätöksessä listatut asiat saattavat vaikuttaa ensilukemalta monimutkaisilta, mutta ovat itse asiassa yllättävän selkeitä. Riittää, kun omaat mielenkiinnon selvittää oman taloutesi tilan. Alla olevassa kuvassa näet minun henkilökohtaisen tilinpäätöksen. Ensimmäisenä on siis kirjattu omat tulot, sen jälkeen menot ja alaosaan listattu kahteen eri sarakkeeseen varat ja velat. Kiyosaki ohjeistaa, että varat-sarakkeen tulisi olla mahdollisimman täynnä ja velat-sarakkeen puolestaan mahdollisimman tyhjä.
Tähän väliin pieni spoilaus Kiyosakin luoman lautapelin tavoitteesta. Voitat pelin kun varat-sarakkeeseen keräämäsi asiat kerryttävät kuukausittaisen positiivisen kassavirran, joka ylittää kuukausittaisen kulutasosi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pääset halutessasi hyppäämään pois oravanpyörästä eli palkkatyöstä. Tietystikään tämä tavoite ei ole kaikille se lopullinen päämäärä - monet työskentelevät intohimonsa parissa ja nauttivat työnteosta. Tilanne kuitenkin luo vapauden lopettaa työt halutessaan. Juuri tämä vapaus on mielestäni se tavoiteltava asia.
Tämä voi olla myös hyvä tapa saada puoliso kiinnostumaan taloudesta, kun kyseessä on oma elämä ja omat rahat. Asian saa vietyä helposti konkreettiselle tasolle ilman sen suurempia kiemuroita. Miksi siis laatia oman talouden tilinpäätös? Oikein ja perusteellisesti tehtynä siitä syntyy arvokas työkalu, jonka avulla pystyt ohjaamaan tulevaisuuden taloudellisia päätöksiä.
Pyrin avaamaan tätä väittämää vielä muutaman esimerkin avulla. Kuten olen aiemmissa kirjoituksissa tuonut julki, tavoitteenani on hankkia sijoitusasunto tämän vuoden aikana. Tämä tulee vaatimaan karkeasti 8-12 tuhatta euroa omaa pääomaa, jotta saan ostettua asunnon puoliksi ystäväni kanssa (30% osuudella asunnon hankintahinnasta). Samanaikaisesti nykyinen autoni, vaikka kuinka luotettava onkin, alkaa olemaan meidän osalta tiensä päässä. Uuden auton ostoa varten tulen siis tarvitsemaan karkeasti arvioiden 4-8 tuhatta euroa.
Puolison kanssa tätä voi hyödyntää esimerkiksi suunnittelemalla yhteisen lomamatkan koronan hellitettyä. Irtiotot arjesta vievät yleensä ison osan sen aikaisista säästöistä ja näin minun mielestä kuuluukin olla. Tämä korostuu entisestään, jos perheeseen kuuluu aikuisten lisäksi lapsia. Näin ollen olisikin perusteltua asettaa lomalle päivämäärä, laskea karkea budjetti (verraten esim. aikaisempiin reissuihin) ja tutkia tilinpäätöksen avulla kuinka suuria ponnisteluja tämä tulee vaatimaan onnistuakseen. Näin tehtäessä, ette joudu tinkimään lomalla tehtävistä asioista tai hamuamaan hätäkassasta ylimääräisiä varoja.
Mitä mieltä tekstistä? Heräsikö uusia ajatuksia? Oletko jo aiemmin kirjannut taloutesi numeroita ylös? Laita kommenttia alle!
Linkki Kiyosakin luomaan Casflow -lautapeliin.