torstai 25. maaliskuuta 2021

Päivän ajan ja energian maksimointi

Aikaisemmat kirjoitukseni ovat liittyneet vahvasti sijoittamiseen, omaan talouteen ja sen hallintaan. Nyt halusin poiketa tästä aiheesta ja avata hieman prosessia, jolla pyrin maksimoimaan päivittäisen tehokkuuteni. 










Ihmisellä on rajallinen määrä energiaa ja aikaa käytettäväksi päivän aikana. Tällä kertaa pyrinkin käymään läpi omakohtaisten esimerkkien avulla yksinkertaisia keinoja, joiden avulla pystyy tehostamaan omaa tekemistään.


Olen kuullut sanottavan, että ihmiset, jotka hallitsevat omaa elämäänsä ovat usein onnellisempia. Mistä tämä hallinnan tunne siis muodostuu? Minulle yksinkertaisesti siitä, että tunnen itseni riittävällä tarkkuudella (omat vahvuuteni ja heikkouteni). Tämän tiedon avulla on hyvä lähteä kohtaamaan ja hallitsemaan tulevan päivän tavoitteita.  


Alkajaisiksi tulee selvittää milloin on tehokkaimmillaan päivän aikana. Tähän aikaikkunaan tulisi sovittaa päivän vaativimmat tehtävät. Olen itse ollut aina aamuihminen. Minulle on ollut helppo ponkaista sängyn pohjalta ylös heti kellon soidessa eikä torkku-ominaisuus ole ikinä tullut itselleni tutuksi. Tästä syystä minulle on loogista tehdä päivän vaativimpia tehtäviä heti aamusta. Esimerkiksi kirjoitan tätä blogia parhaimmillaan ennen työpäivän aloittamista, sillä ajatus kulkee aamuisin kirkkaimmin ja teksti syntyy tähän aikaan helpoiten.


Työpäivän aloittaessani pyrin aina miettimään päivän tehtäväni mahdollisimman tarkkaan etukäteen ja tämän jälkeen laittamaan ne tärkeysjärjestykseen vaativimmasta helpoimpaan. Esimerkiksi tarjouslaskelman teko on itselläni järkevää laittaa aamuun/aamupäivään ja asiakaskontaktointeja puolestaan iltapäivään. Tärkeää on siis tunnistaa oma rytminsä ja toimia sen mukaan. 


Työpäivän jälkeen ja sen aikana olemme alttiina sosiaalisen median vaikutuksille. Algoritmit on luotu tarjoamaan meidän silmiemme eteen juuri itseämme kiinnostavaa materiaalia. Uskallankin väittää, että jos joku minulle entuudestaan tuntematon ihminen saisi puhelimeni käsiinsä ja selailisi läpi sosiaalisen median feedini, hän pystyisi melko tarkasti päättelemään minun mielenkiinnon kohteeni. Jos et siis ole tyytyväinen sen suhteen mitä Twitter, Instagram tai Youtube tarjoavat silmiesi eteen, on aika tehdä asialle jotain. 












Olen itse yrittänyt poissulkea poliittiset aiheet ja uutiset oman sosiaalisen median feedistä. Tästä huolimatta huomaan melkein päivittäin lukevani Twitterin kommenttikentästä uusiin rokotesekoiluihin tai julkisiin investointeihin liittyviä päivityksiä, joihin kuluu satoja miljoonia enemmän verorahoja kuin oli alun perin budjetoitu. Eihän tässä kuitenkaan mitään järkeä ole. Nämä ovat niin isoja asioita, ettei minun mieleni pahoittamisella ole mitään vaikutusta. Toisaalta tiedostan myös, että muutos tarvii toimintaa. Jos kaikki toimisivat näin, mikään ei muuttuisi. Ehkä on syytä kuitenkin harkita käyttääkö aikansa argumentointiin somessa vai johonkin hieman konkreettisempaan. 



Vaikuttamisen kolmikehämalli


Minulle esiteltiin yhdessä myyntiin kohdistuvassa koulutuksessa ns. vaikuttamisen kolmikehämalli. Malli muodostuu nimensä mukaisesti kolmesta eri kehästä, jotka poikkeavat toisistaan vaikuttamismahdollisuuksien mukaan. Ulkokehällä on asiat, joihin et pysty vaikuttamaan ja joista et päätä esim. suomen koronapolitiikka (ellet sitten satu olemaan korkeavaltainen poliitikko). Keskimmäisellä kehällä puhutaan asioista, joihin pystyt jo vaikuttamaan, mutta joista et kuitenkaan päätä esim. työkavereidesi mielipiteet. Näihin pystyt varmastikin vaikuttamaan, mutta työkaverisi tekevät kuitenkin lopullisen päätöksen itse. 


Sisimmällä kehällä sijaitsee asiat, joihin pystyt itse vaikuttamaan ja joista päätät itse. Täällä sijaitsee esim. oma asenne ja tekeminen. Näillä onkin todella iso vaikutus koko päivään. Jos herään aamulla väsyneenä/alakuloisena, on suuri todennäköisyys, että tämä sama olotila jatkuu loppupäivän ajan. Taas vastaavasti, jos aamulla on hyvä ja energinen vire, kantaa tämä todennäköisesti päivän läpi. Tässäkin on tärkeää kuunnella omaa kroppaansa. Kaikille osuu kohdalle niitä hyviä ja huonoja päiviä. Hyvät päivät tulisi kuitenkin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, jolloin huonompina päivinä ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, ettei saanut mitään erityistä aikaan. 


Keskitä siis jatkossa huomiota näihin asioihin: 

- panosta itsesi tuntemiseen 

- opi tunnistamaan hyvät päivät ja tehokkaimmat aikaikkunat näiden päivien sisällä 

- anna itsellesi armoa heikompina päivinä 

- hyödynnä vaikuttamisen kolmikehämallia asioiden priorisoinnissa


Saitko kirjoituksesta uusia oivalluksia? Olivatko tekstissä käsitellyt asiat sinulle jo entuudestaan tuttuja? Laita kommenttia alle ja linkkaa teksti kaverille joka tästä voisi hyötyä!





*Kumppanuusmarkkinointilinkki. Avaamalla asiakkuuden tämän linkin avulla saan itselleni komission uudesta jäsenyydestä. Muutoin se ei eroa millään tavalla asiakkuuden luonnista suoraan Nordnetin sivuilta. 

"Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta"

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Lapselle sijoittaminen

Tämän aiheisessa postauksessa käsitellään lapselle sijoittamisen keinoja, syitä ja sen tärkeyttä. Tekstissä vertaillaan kertasijoitusta ja jatkuvaa sijoittamista sekä avataan taloudellisen kasvatuksen tärkeyttä. Itselleni aihe ei ole vielä ajankohtainen, mutta läheisimpien ystävieni keskuudessa tilanne on toinen. Tämä synnytti itsessäni motivaation tutustua ja kirjoittaa aiheesta. 










Lapselle tilin avaaminen onnistuu helposti *Nordnetin palvelussa. Tilin pystyy avaamaan oman tilin alle ja näin ollen hallinnoimaan sitä helposti. Tilivaihtoehtoina lapselle ovat arvo-osuustili (jos aikomuksena on sijoittaa pääsääntöisesti rahastoihin), osakesäästötili (jos nimensä mukaisesti pääpaino tulee olemaan yksittäisissä osakkeissa) tai halutessaan jopa molemmat. 


Mitä tehdä tilin avaamisen jälkeen? Jos olet aktiivinen pörssihai ja kokenut sijoittaja, jolla on käyttää useita tunteja viikossa pörssin selailuun, kannattaa tätä aktiivisuutta hyödyntää myös lapsen tilin osalta. Valitse siis lapsen osakesäästötilille yksittäisiä osakkeita 5-8kpl, jotka tuottavat keskivertomarkkinaa paremmin. Jos olet puolestaan vähemmän tietoinen pörssimarkkinan toiminnasta tai sinulla ei ole käyttää paljon aikaa siihen perehtymiseen, on ETF:ät eli indeksiosuusrahastot sinulle hyvä valinta. Tällöin sijoitukset kannattaa ostaa kuukausisäästösopimuksen avulla arvo-osuustilin alle. 



4999 kertasijoitus


Verohallinto sallii 4999e:n suuruisen summan lahjoittamisen henkilöltä toiselle kolmen vuoden välein ilman veroseuraamuksia. Jos sinulla sattuisi olemaan näin suuria summia ylimääräistä tililläsi ja päättäisit lahjoittaa ja sijoittaa ne lapsellesi tämän syntymän jälkeen, kehittyisivät lapsesi tulot todennäköisesti seuraavasti: 









Yllä olevassa kaaviossa on tarkasteltu lapselle lahjoitetun 4999€ suuruisen kertasijoituksen kasvua eläkeiän saavuttamiseen saakka. On mahdotonta tietää mikä virallinen eläkeikä tulee olemaan 60 vuoden päästä, joten tähän on oletettu 2000-luvun alussa syntyneen nuoren aikuisen eläkeiän ennuste, 68 vuotta. Kuten kaaviosta huomaatte, lapsen saavuttaessa eläkeiän on alkuperäinen 4999€ suuruinen sijoitus satakertaistunut -tarkan summan ollessa 497 714€.  


Jos et itse pysty lahjoittamaan lapsellesi tämän kaltaisia summia voi tässä hyödyntää myös sukulaisia ja kummeja apuna. Sen sijaan, että lapsellesi ostettaisiin joka joulu ja syntymäpäivä kasapäin uusia leluja, voisi osa lahjoista tulla rahan muodossa, joka sijoitettaisiin lapsesi sijoitustilille. 



Lapsilisät kuukausittain sijoitukseen


Lapsilisää maksetaan kuluvana vuonna ensimmäisestä lapsesta 94,88€ kuukaudessa ja toisesta lapsesta 104,84€ kuukaudessa. Suomalaisessa perheessä on keskimäärin 1,8 lasta. Tehdään näiden lukujen valossa seuraavanlainen yksinkertaistus: Tarkastellaan keskiverto perhettä, jossa on molemmat vanhemmat ja kaksi lasta. Vanhemmat haluavat taata lapsilleen tasaiset lähtökohdat elämään, jolloin he sijoittavat molemmille lapsille 100€ kuukaudessa lapselle avatulle arvo-osuustilille. Sijoituksia jatketaan lapsilisien maksun ajan eli siihen päivään kunnes lapsi täyttää 17 vuotta. Tilit tuottavat pitkällä aikavälillä 7% inflaatiokorjattua tuottoa, jolloin tilien arvo kehittyy seuraavasti: 









Yllä olevassa kaaviossa lapsilisiä on sijoitettu 100€ kuukaudessa lapsen 17 ikävuoteen asti, jolloin lapsilisien maksaminen loppuu. Tämän jälkeen rahaa ei ole sijoitettu yhtään lisää. Lopun tuotto on syntynyt korkoa korolle ilmiön vaikutuksesta. Tarkka loppusumma tässä tarkastelussa on 1 229 639€. Ihan mukava eläkesumma, jos minulta kysytään. 


Loppusumma tässä skenaariossa on yli tuplasti suurempi kuin 4999€ kertasijoituksella saavutettu. Toki täytyy huomioida, että sijoitettu pääoma on myös yli nelinkertainen (20400e vs 4999€). Tärkeimpänä huomiona kuitenkin, että vaikkei sinulla olisi lahjoittaa lapselle monien tonnien summaa hänen elämänsä alkuvaiheilla, on merkittävän varallisuuden kerryttäminen silti mahdollista. 



20 000€ raja huomioitava lapsen sijoituksissa 


Jos lapsesi sijoitusten arvo ylittää 20 000€ rajan, aiheuttaa tämä sinulle lisätoimenpiteitä siihen asti kunnes lapsesi täyttää 18 vuotta. Käytännössä olet velvollinen lisäämään lapsesi tiedot holhousasioiden rekisteriin ja  raportoimaan vuosittain Digi- ja väestövirastolle lapsesi tilin kehityksestä. Tähän sisältyy ensimmäisenä vuotena lasten omaisuuden sisältö ja arvo esim. etf-rahastojen nimet, niiden kappalemäärä ja arvo. Jatkossa riittää, kun raportoi vuosittain näiden sijoitusten kehityksestä (uusien talletusten määrä + markkinoiden arvonnousu). 


Lakivelvoite pohjautuu kuolinpesätilanteista, joissa lapsi perii yli 20 000€ suuruisia omaisuuksia. Aluksi tämä sääntö tuntui itselle oudolta sijoittamisen yhteydessä. Usein lapsen vanhemmat ovat itse päättäneet aloittaa sijoittamisen lapselleen luoden edellytykset näihin toimenpiteisiin. Toisaalta reilun kymmenen vuoden aikana mitä vaan voi tapahtua, jolloin on hyvä, että lapsen sijoituksia suojellaan. Tarvittaessa jopa omilta vanhemmilta.


Lisää alaikäisen edunvalvonnasta pääset lukemaan suoraan Digi- ja väestöviraston sivuilta



Taloudellinen kasvatus 


Lapselle rahojen sijoittaminen on tärkeää ja näin tehtynä hän saa erittäin hyvät lähtökohdat elämää varten. Tämä ei kuitenkaan yksinään riitä, jos lapsi ei tiedä mitä rahoillaan tehdä täysi-ikäisyyden saavuttaessaan. 


Lapselle avatun tilin omistusoikeus siirtyy hänelle 18-vuoden iässä. Jos tähän mennessä hänelle ei ole tarjottu taloudellista kasvatusta saattaa yllä olevissa esitetyt kuvaajat hyvinkin jäädä toteutumatta. 


Olen kuullut esimerkkitapauksia tilanteista, joissa vanhemmat ovat oikeaoppisesti sijoittaneet lapselle rahastoihin jo nuoresta iästä lähtien. Taloudellinen kasvatus on kuitenkin jäänyt puuttumaan, jolloin lapsen täytettyä 18-vuotta ja rahojen omistusoikeuden siirryttyä hänelle on rahat kuluneet nopeasti. Oli kyse sitten hetken mielijohteesta tehdyistä ostoksista tai akuuttiin tarpeeseen käytetyistä rahoista on tilanne harmittanut jälkikäteen, sillä henkilöillä ei ole ollut ymmärrystä isossa kuvassa. Panostakaa siis taloudelliseen kasvatukseen samassa suhteessa, kun lapsen sijoitustilin summa kasvaa.


Säästätkö/sijoitatko itse lapsillesi? Saitko tekstistä uusia oivalluksia? Laita kommenttia alle! 





*Kumppanuusmarkkinointilinkki. Avaamalla asiakkuuden tämän linkin avulla saan itselleni komission uudesta jäsenyydestä. Muutoin se ei eroa millään tavalla asiakkuuden luonnista suoraan Nordnetin sivuilta. 

"Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta"

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Helmikuun kuukausiraportti

 Vuoden lyhin kuukausi kului erittäin nopeasti. Tähän varmaankin vaikuttaa kuun puolessa välissä vietetty talviloma Vuokatissa, joka jakoi kuun kahteen puoliskoon (tästä tarkemmin tavoitteiden edistyminen -osiossa). Tämän lisäksi kuukauteen mahtui omien suksien hankinta yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hankinnasta otinkin kaiken ilon irti, sillä latukilometrejä kertyi kuun aikana yli 100. 

Sain viimeinkin neuvoteltua itselleni myös palkankorotuksen, joka astui voimaan maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Bruttopalkka kasvoi 300 eurolla, mikä tarkoittaa noin 150 euron kasvua nettopalkassa. Tämä antaa hyvää puskuria mahdollista inflaation kiihtymistä vastaan. 

  


Nettovarallisuuden kehitys










Olen seurannut kuukausitasolla nettovarallisuuden kehitystä jo viime vuoden heinäkuusta lähtien. Halusin kuitenkin aloittaa kuukausiraportoinnin vasta tämän vuoden alusta, jotta pystyn asettamaan tuleville vuosille vertailupohjan 12kk datan perusteella. Yllä olevasta kuvasta voi havaita, että lähtötaso oli korkeampi elo-, syys- ja lokakuuhun verrattuna. Tämän selittää uuteen omistusasuntoon muutto syyskuun lopussa. Noille kuukausille kohdistui muutostöiden laskutus, useita kalustehankintoja sekä varainsiirtoveron maksu. 


Nettovarallisuuden kasvu on ollut nyt jo viiden kuukauden ajan nätin näköisessä kasvutahdissa, pylväiden kohotessa hieman edellistä ylemmäs. Tästä pyritään pitämään kiinni myös loppuvuoden ajan. 



Kuluvan vuoden nettovarallisuuden kehitys












Asettamani nettovarallisuuden kasvutavoite tälle vuodelle on siis 10414€, pohjautuen aiemmassa postauksessa käsittelemääni:
“miljoonan nettovarallisuus kasaan eri iässä” ja nimenomaan 40 ikävuoden käyrään. Alkuvuosi jatkui erittäin vahvasti. Nettovarallisuus kasvoi 1504€ ylittäen kuukausitason kasvutavoitteen yli 600 eurolla, sen ollessa 868€. Yllä olevassa kaaviossa on esitetty vielä kasvutavoite pilkottuna kuukausitasolle. 


Nettovarallisuus muuttui seuraavasti: 

  • Säästöön +335€

  • Asunnon nettoarvo +334€

  • ETF-rahastot ja superrahastot +295€

  • Uudet sijoitukset pörssiin +600€

  • Auton nettoarvo -60€


Tässä kuussa nettovarallisuuden kasvu jakautui tasaisesti eri kategorioiden välille. Nyt vuorossa oli myös kuukausi, jolloin pörssiin sijoitettiin kahden kuukauden edestä rahaa. Ensi kuussa siis on puolestaan vuorossa taas tauko tästä.  


Sijoitin siis aikaisemmin pörssiin 500€ kuussa, mutta nyt jatkossa sijoitan 600€ kahden kuukauden välein. Nordnetilla tuli viime vuoden kesäkuussa 2,5€ suuruinen kustannus ETF:ien kuukausiostoon. Tästä syystä en sijoita 300€ joka kuukausi. Kulu ei ole suuri, mutta sijoittamalla joka toinen kuukausi saan riittävän ajallisen hajautuksen aikaan. 



Helmikuun kulujakauma












Helmikuun nettotulot olivat keskivertotasolla: 2549€. Tulot muodostuivat täysin palkasta.

Menotkin palautuivat normaalille tasolle -lomareissusta huolimatta. Tähän vaikutti paljon koronan läsnäolo. Säästöasteeksi helmikuun osalta muodostui 49,7% (36,6%, jos asuntolainan lyhennys lasketaan menoksi). Luku on erittäin hyvä ja siihen saa olla tyytyväinen. Hieman kuitenkin jää hampaankoloon, kun 50% säästöasteen saavuttaminen oli niin lähellä.  



Tavoitteiden edistyminen


Nettovarallisuuden kasvu 2577€/10414€: Kasvuvauhtiin saa olla erittäin tyytyväinen. Kahden kuukauden jälkeen melkein neljännes vuositason tavoitteesta on jo kasassa. Täytyy kuitenkin malttaa mielensä, sillä pörssi heiluu tällä hetkellä kaikkien aikojen huipuissa ja laskuun viittaavia uhkakuvia alkaa olla lukuisia. 


Ensimmäisen sijoitusasunnon hankinta 0/1: Tämän suhteen aikataulu pysyy edelleen samana. Realistinen aikataulu sijoitusasunnon ostoon on syksy/talvi. Olen kuitenkin alkanut harkitsemaan ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa myös omiin nimiin (edelleen ystäväni kanssa).


Tätä ratkaisua puoltaisi merkittävä ero lainojen marginaaleissa (omiin nimiin vs yritys). Toki varainsiirtoveron joutuu maksamaan kahteen kertaan, mikäli asunnon haluaisi tulevaisuudessa siirtää omista nimistä yritykselle. Nopealla laskelmalla vaikuttaisi kuitenkin siltä, että noin 60k euroa maksavan asunnon varainsiirtovero kertyisi kasaan halvemmilla marginaaleilla noin vuoden omistusajalla. Tämä ei kuulosta minusta ollenkaan huonolta.  


Blogikirjoitukset 5/26: Postausten osalta ollaan edelleen täysin suunnitellussa vauhdissa.

Helmikuun aikana julkaisin ensimmäisen kuukausiraporttini ja kirjoitin oman tilinpäätöksen tärkeydestä. 


Kuukauden säästöaste 50% tai yli, 0/6: Vaikka säästöaste nousi yli 10% viime kuusta ei tämä tavoite vielä päivittynyt. Harmillisen lähelle kuitenkin päästiin. Eroa jäi 50% säästöasteeseen ainoastaan 0,3%. Tämä tarkoittaa 12€ lisätuloja tai vastaavasti säästöjä. Tästä saa kuitenkin lisää motivaatiota tuleville kuukausille.  


Elämästä nauttiminen: Kuten jo postauksen alussa mainitsin, vietimme talvilomaviikon Vuokatin Katinkullassa. Viikko kului kyllä äärimmäisen nopeasti, kuten lomalla kuuluukin. Viikon aikana tuli hiihdettyä noin 60km, pulkkailtua useampaan kertaan ja kivuttua Vuokatinvaaran huipulle. Huonoa omaatuntoakaan ei tarvinnut potea, sillä viikko oli rauhallinen ja muita lomailijoita oli melko vähän. Takaisinpäin tultaessa kiihtyvän liikenteen tosin huomasi. Laskin parhaimmillaan, että vastaan tuli kymmenen autoa putkeen suksiboksit katolla. 


Vietimme tämän lisäksi kuun viimeisen viikonlopun ystäväpariskunnan kanssa vanhempieni mökillä luonnon rauhassa. Tämän tavoitteen pystyn siis helposti kuittaamaan läpäistyksi. 


Mitä mieltä tästä postauksesta? Laita kommenttia alle!




*Kumppanuusmarkkinointilinkki. Avaamalla asiakkuuden tämän linkin avulla saan itselleni komission uudesta jäsenyydestä. Muutoin se ei eroa millään tavalla asiakkuuden luonnista suoraan Nordnetin sivuilta. 

"Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta"